Jäisen vastatuulen puhaltajan poika

                                     

                        JÄISEN VASTATUULEN PUHALTAJAN POIKA

                 Raamatuntulkintaa, tutkielmia, muita viisauksia ja kuusi rauhansaarnaa 

                                                         uuden ajan ihmiselle

                                                      Toinen rauhansaarna.

                                                Kuuntele sydämesi vaatimusta

Se on hirvittävä sielullinen sairaus – nimittäin petos, että jokin laki voi olla ihmiselle korkeampi kuin rakkauden ja oikeamielisyyden laki, jonka mukaan ihminen ei milloinkaan saa kenenkään vaatimuksesta tehdä ilmiselvää ja kiistatonta pahaa veljilleen, tappamalla, kiusaamalla, solvaamalla, tuomitsemalla, telkeämällä vankiloihin, pakottamalla sotaväkeen, ja verottamalla, jotta hallitus saisi varoja kaiken väkivallan toteuttamiseen ja ihmisten vahtimiseen ja piinaamiseen.

Pian 2000 vuotta sitten farisealaisten kysymykseen, onko keisarille lupa maksaa veroa, vastattiin: ”Antakaa keisarille, mikä keisarin on, ja jumalalle, mikä jumalan on”. Jos ihmisissä meidän aikanamme olisi edes heikko tieto kristuksen todellisesta opista, jonka kirkko on aikaa sitten hukannut ja kansalta oman valta-asemansa pitämiseksi pimittänyt, he katsoisivat olevansa jumalalle velkaa paitsi sen, mitä jumala ensin Johannes Kastajan ja sitten opetuslapsensa Jeesus Nasaretilaisen sanoin opetti ihmisille sanoessaan ”älä tapa”, sanoessaan ”älä tee toiselle mitään, mitä et halua itsellesi tehtävän”, ja sanoessaan ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” myös sen, minkä jumalallinen elämän-ymmärrys lähtemättömin viivoin piirsi jokaisen sydämeen: rakkaus lähimmäiseen, ja kauhu veljien ja sisarten tappamista ja kiusaamista kohtaan.

Jos ihmiset uskoisivat jumalalliseen elämänvoimaan itsessään, elävään ja älylliseen alkuvoimaan, he eivät voisi olla tunnustamatta tuota ensimmäistä velvollisuuttaan elämää kohtaan, he eivät voisi olla täyttämättä sitä, minkä elämän äly heidän sydämiinsä on kirjoittanut – on rakastettava veljiään ja sisariaan, ei tapettava eikä kiusattava eikä ahdistettava eikä vangittava eikä pidettävä nälässä heitä. Jos ihmiset löytäisivät elämänymmärryksen itsestään, silloin sanoilla keisarille mikä keisarin on, jumalalle mikä jumalan on olisi heille merkitystä.

Hallitukselle tai työnantajalle tai kuninkaalle anna mitä haluat, mutta ei sitä, mikä jumalan on. Jos hallitus tarvitsee rahani – ota; taloni, työni – ota. Vaimoni, lapseni, elämäni – ota (sinulla valtio on siihen väkivoimaa); mikään niistä ei ole jumalan. Mutta jos hallitus tai esimieheni tai tsaari tai ylemmäksi mainittu pikku virkamies tahtoo, että minä kiusaan tai sorran tai häpäisen tai lyön tai suljen vankilan oven ihmisen jälkeen tai ase kädessä uhkaan häntä sillä aikaa kun hänelle tehdään pahaa tai että otan ihmiseltä hänen elantonsa – maansa, lehmänsä, rahansa, leipänsä -, tai että kirjoitan paperin, jonka perusteella ihminen teljetään vankilaan tai häneltä riistetään jotakin hänelle kallista, - mitään tuosta en voi, sillä siihen tarvitaan minun tekojani, ja ne ovat jumalan. Minun tekoni ovat ne, minun tekemät tekoni, josta muodostuu elämäni, elämä jonka olen saanut jumalalta ja jonka anna vain jumalalle. Siksi uskova, ei ulkoisesti uskova vaan sisäisesti kristitty, tosi kristitty, joka kuulee elämän älyn vaatimuksen omassa sydämessään, ei voi antaa keisarille, hallitukselle, sellaista mikä on jumalan, ei voi toimia vastoin omatuntonsa puhdasta ääntä.

Me voimme alistua pilkkaan, sortoon, vankilaan, kuolemaan, maksaa yläluokalle sen vallassa pysymisen edellytyksen, veron, - kaiken tämän me voimme. Mutta me emme voi sortaa, kiusata, häpäistä, emme voi olla auttamatta, emme voi lyödä, teljetä vankilaan, astua asepalvelukseen eli antaa hallituksen kätyreiden murskata tahtomme ja syvimmän ihmisyytemme heidän muokatessa meistä tahdottomia tappajia, emme voi pitää ketään taloudellisessa ahdingossa, emme kerätä veroja – mitään tuosta emme voi keisarille antaa, sillä siinä keisari vaatii minulta sellaista, joka on jumalan. Siinä keisari – hallitus ja valtio – vaatii minulta ainoan minussa, joka on elävää; se vaatii minulta minun oikeudentuntoni, minun viisauteni, minun älyni, minun vapaan ajatteluni, minun koko ihmisyyteni olemuksen, minun sydämeni ja minun sieluni. Ja sitä minä en voi antaa.

Mutta me olemme tulleet tässä maailmassa niin pitkälle, että nuo sanat jumalalle, mikä jumalan on merkitsevät meille sitä, että jumalalle annetaan pyhäinpäivänä markan kynttilöitä, annetaan rukouksia, annetaan sanoja ja papille ripittäytymisiä ja yllensä sellaista jota kukaan, kaikkein vähiten jumala, ei tarvitse, kun taas kaiken muun, koko elämämme, sielumme pyhyyden, annamme keisarille, hallitukselle, meitä jokaista petoksella alistavalle rikkaalle ja omistavalle joutilaalle yläluokalle! (Leo Tolstoi; Omatuntoja/S. Mikkonen)      

Jäisen vastatuulen puhaltajan poika. Luku 24 kristusavain

          Jäisen vastatuulen puhaltajan poika

Raamatun tulkintaa, tutkielmia ja muita viisauksia uuden ajan ihmiselle

Luku 24. kristusavain

”Te taas älkää tehkö liittoa tämän maan asukasten kanssa, vaan kukistakaa heidän alttarinsa. Mutta te ette kuulleet minun ääntäni. Mitä olettekaan tehneet! Niinpä minä nyt sanon teille: Minä en karkota heitä teidän tieltänne, vaan heistä tulee teille ahdistajat, ja heidän jumalansa, jotka eivät eläviä ole, tulevat teille paulaksi.” (Tuomarien kirja 2;2,3/Mikkonen)

Tässä meille ihmisille ovat annetut jumalalliset aseet, joilla pahan alttarit kukistuvat:

         älä suutu, älä himoitse, älä vanno, älä tuomitse, rakasta eläväsydämistä ihmistä

Siinä ne ovat, hyvä herra’s väki! Täydellisen ymmärrettävät ja hyvin käytännölliset käskyt. Ei merkillisiä taikoja, ei vainajahenkien kutsumisia aineellisessa, ei liturgioita ei ehtoollisia, ei huuhaata ei piipaata, ainoastaan raudanlujat, käteenkäyvät elävät.käskyt, joiden toteuttaminen maanpäällisessä elämässä käy helpoksi, kun kaksi vastusta tunnistetaan ja niiden vaikutus kuoletetaan. Nämät kaksi sielun, ihmispojan, vihollista ovat:

I Eksytyksen henki

II Ihmisen himoluonto (lihan mieli)

Nämä ovat vastustajamme, kompastuskivemme. Aivan ensinnä on meidän uskottava niihin, ja sen päälle tunnustettava näiden voimien olemassaolo ja sen jälkeen tunnistettava ne.

I Eksytyksen henki; totuuden ja tiedon ja rakkauden päävastustaja, joka toimii kaikella valheen voimalla ihmismielen kautta. Se rakentaa ja varustaa saastaisuuden, haureuden, kaikenmuotoisen jumalattomuuden ja laittomuuden kaupunkia kaikkien lapsiensa, pahuuden olomuotojen kautta herättämällä ja ravitsemalla ihmisen itsekästä turhamaisuutta ja henkistä laiskuutta, joka pilkkaa tietoa, ja näin estää ihmistä näkemästä tiedon ja totuuden avainta. Eksytyksen henki on totuuden, elämän, pahin vihollinen, valehtelija joka ruumiillistuu massiiviseksi pedoksi kansoissa, joita se kiihottaa vihaan ja kaikenkattavaan turmelukseen, sotaan ja murhaan ja tuhotyöhön. Meidän on ymmärrettävä, että ”kehittynyt” yhteiskuntajärjestelmämme – myös uljaassa suomemme maassa – on rakennettu valheen perustalle. Kuulemme usein seuraavanlaisia sananparsia yhteiskuntamme virallisessa kielenkäytössä, ja seuraavasta esimerkinomaisesta sanamääritelmä -listasta jonkin sanan esiinputkahtaessa oletusarvona on, että se toimii merkkinä ymmärtäväiselle siitä, että olemme liikkeellä valehtelijan luomalla pelikentällä: => demokratia, hyvinvointiyhteiskunta, rauhanturvaaja, tasa-arvo, markkinatalous, politiikka, vapaakauppa, turvaverkko, ihmisoikeudet, kehitysapu, tietotekniikka, huoltosuhde, talouden sopeuttaminen, ilmainen peruskoulutus, yhteistyöneuvottelut, kulttuuri, viihde, terveydenhuolto, vanhuspalvelut, ja josta Jeesus erityisesti varoittaa; oikeaoppiset ja -uskoiset ja heidän jumalanpalveluksensa eli kaikki uskonnot ja kirkot yms. Että tuota tämän pienen sanalistan perustuksella voimme toki ymmärtää jo, että tämän päivän maailmassamme jota niin uljaaksi ylistellään, tämä lista jatkuu loppumattomiin…

II Ihmisen himoluonto; Ihmisen lihallinen ulottuvuus, alempi himoluonto, joka vallan - ymmärtämättömyyden sen kernaasti salliessa - ottaessaan alkaa toimimaan ilman korkeamman älyn ohjausta, ilman kristusymmärryksen valon vitsaa. Tässä tilanteessa ihminen on suuressa vaarassa joutua valjastetuksi saatanan valtakunnan torppariksi viljellen vihaa, sortoa, pelkoa, kateutta, kilpailua ja väkivaltaa; sitä siementä, jonka hedelmää kehittynyt nyky-yhteiskuntamme ravinnokseen huutaa. Tämä on eläinluonto – eikä näin esillenostettuna eläintä alentava vaan osoittamassa sen hengissäselviytymis-luonnon -, se osa ihmistä, jossa ei korkeaa ymmärrystä eikä oikeudentuntoa ole, ja jota nimenomaan edellinen (I eksytyksen henki) pyrkii kaikin keinoin herättelemään ja villitsemään turhiin ja järjettömiin tuhotöihin.

”Taistele epäpuhtaiden ajatustesi kanssa ennen kuin ne voittavat sinut. Kohtele niitä kuten ne sinua, sillä jos säästät ne ja ne saavat juurtua ja kasvaa, tiedä, että nämä ajatukset voittavat ja tappavat sinut. Ole varuillasi, oppilas, älä salli edes niiden varjon lähestyä sinua. Sillä se kasvaa ja suurenee kooltaan ja voimaltaan ja sitten tuo pimeyden olemus valtaa sinut enne kuin olet havainnut mustan, saastaisen hirviön läsnäolon.” H.B. Blavatsky; Hiljaisuuden ääni

Näitä meidän, ymmärtäväisten jumalan lasten on tarkattava. Sillä onhan niin, että taudin aiheuttaja on tunnustettava oikeaan taudinmääritykseen ja toimivaan lääkinnälliseen toimenpiteeseen päästäkseen. Nyt kun joudumme käsittelemään pahan ulottuvuuden alkujuuren, himoluonnon, so. pedon tunnistamista, kääntyy huomiomme melko luonnikkaasti erääseen arvoitukseen Johanneksen ilmestyksessä. 

”Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentäkuusi.” (Johanneksen ilmestys 13;18)

Tässä siis olisi tietoa tarjolla niille, joilla ymmärrys on. Joilla ei ymmärrystä ole, älköön vaivautuko tielle, sillä heitä astuu valehtelijahenki vastaan syöttäen tyhmyyden lapsen, so. pilkan ja halveksunnan heidän valottomiin sydämiinsä. Pyydän huomioimaan, että seuraavat asiat ovat vertauskuvallista käsittelyä elävistä ja mitä todellisimmista hengen elämän ilmiöistä; vertauskuvien, symbolien (tässä kohden lukujen) kautta siksi, että ihmismielelle olisi tarjolla yksi työkalu lisää näitä tärkeitä asioita ymmärryksellään lähestyä.

Siis, hyvät ihmiset: luku kuusi (6) on pedon luku, ihmisen alemman luonnon luku. Kun me nyt mielimme tästä alhaisesta asemasta ylöspäin ponnistaa, johdumme kysymään, minkä luvun me tarvitsemme avataksemme pedon luvun, eläinluontomme lukon, kirkastaaksemme sen luonnollisen (eläimellisen) ymmärryksen ”Kristustietoisuudeksi”, jonka luku on seitsemän (7)? Minkä luvun me tarvitsemme? Tarvitsemme vain yhden luvun, luvun yksi (1). Yksi (1) on avain, joka yhdistetään lukuun kuusi (6), jolloin syntyy luku seitsemän (7).  

”Kun kuusi on tuhottu (*) ja laskettu Mestarin jalkojen juureen, silloin oppilas on sulautunut YHTEEN (**), tulee yhdeksi ja elää siinä.” - H.B. Blavatsky; Hiljaisuuden ääni.

(*)Kuusi prinsiippiä; tarkoittaa sitä että alempi persoonallisuus on hävinnyt ja sisäinen yksilöllisyys sulautuu ja häviää seitsemänteen eli henkeen.

(**)Oppilas on yhtä Brahmanin, Atmanin kanssa, eli sulautuu yhteen kaikkialliseen tietoisuuteen.

 Tämän kirkastuneen tietoisuuden valossa voimme korkeammalta tarkastellen nähdä, mikä muu luku ilmestyy kun avaimella (1) avataan pedon luku (6). Siis: ykkönen (1) on avain, kuusi (6) on lukko. Työntäessämme avaimen (1) lukkoon (6) kohoamme korkeammalle näköalapaikalle ja voimma huomata erään muun luvun. Minä on tämä uusi, muu luku? - kysymme nyt. Se on luku, hengen valtakunnan luku, jota eksytyksen henki meitä lukemattomilla keinoillaan hämmentämällä koettaa estää näkemästä. Kun me ymmärrämme tämän, paholainen on siirretty sivuun, pois vallasta kertakaikkiaan, ja mikä huomionarvoisinta, täysin Jeesuksen opin mukaisesti; ei tappamista, ei hallitsematonta lihan mielen vihaa, ei pahan kimppuun asein käymistä. – Näemme uuden luvun, loppuunsaattamisen luvun, kotiin tulemisen luvun, uusilla kirkastetuilla hengellisillä silmällämme, auenneella sydäntietoisuudellamme, kristustietoisuudella. 

Johanneksen ilmestyksessä kehotetaan laskemaan pedon luku. Se on helppoa. Palikat ovat annetut eteemme, käyttäkäämme vain yksinkertaista numerologiaa: 6+6+6 = 18 = 1+8 = 9.

…mutta…laskea pedon luku ymmärryksellä: ”…jolla ymmärrys on, laskekoon pedon luvun…”. Tämä lähestyminen avaa uuden maailman, jonka porteille pahuuden, saatanan lapseksi helposti valjastettavan ihmisen lihan luonnon valta päättyy: --- noustessamme luvun kuusi (6) yläpuolelle pedolta loppuu happi jota me olemme sen keuhkoihin itsetiedottomasti tähän asti puhkuneet, ja hengen silmiemme edessä tämä luku kääntyy luvuksi yhdeksän (9), joka on hengen todellisuuden luku.

”Tämän luvun 9 värähtely kuuluu niille, jotka ovat TASAPAINOSSA ja jäävät.” – Kryon

Olemme tulleet rakkauden, ymmärryksen ja kauneuden kuningaskuntaan, taivasten valtakuntaan, ikuiseen elämään. Alkuun Kuningasten kirjasta lainaamamme varoitus maalliseen ymmärrykseen nojautumisesta ja maallisten jumalien seuraamisesta on kuultu ja tästä johtuva ahdistuksen paula on vältetty.

Loppuunsaattamisen luvun (9), jonka näemme noustuamme ihmisen luvun yläpuolelle, ja tämän ihmisen luvun (6) kytkeytyessä luonnollisesti toisiinsa muodostuu ikuisuuden, jumalan, luku; iankaikkisesti ajattomuudessa itseään kiertävä luovan voiman luku, luku kahdeksan (8). Katsokaa ja ymmärtäkää, ihmiset; tässä on kaiken viisaus, ratkaisun avain. Luvun kahdeksan (8) muotoutuessa olemme olemme yhdistyneet jumalalliseen todellisuuteen, jumalan valtakunta on tullut lähelle, on tullut meihin. Ikuinen jumalallinen viisauden ja tiedon - ymmärtämisen – ja rakkauden vuodatus ohjaa Ihmisen elämää joka hetki samalla uuden ihmisen kiitoksen ja kunnioituksen aallon kohotessa jumalan kasvojen eteen. Ihminen on tullut kotiin ja väreilee ylitsepursuavassa elämän yhteyden virrassa sisällistä onneaan ja rauhaa. Rauhan ja kunnian kaupunki on rakennettu, paha on muuttunut hyväksi, kuollut on herännyt eloon.

Pedon luku on laskettu, ymmärryksellä. Otimme profeettojen kehotuksesta vaarin ja läskimme koko tahtomme ja sydämemme voimasta kristusavaimen jäljille, luvun yksi (1) jäljille. Lisäsimme tämän löytämämme luvun pedon lukuun kuusi (6), joka on maallisen ihmisen luku ja saavutimme kristustietoisuuden ja tällä kirkastuneella uudella hengen näkökyvyllämme, jumalan valtakunnan avaimella, avasimme pedon luvun kohoten sen yläpuolelle ja saatoimme tunnistaa luvun yhdeksän (9), hengen maailman luvun, tunnistimme saatanallisen valheen kaikkinensa ja ymmärsimme lopulta, että me elämme lakkaamattomassa hengen yhteydessä, luvussa kahdeksan (8); me elämme rakkauden voimavirrassa, joka virtaa ylhäältä alas (ihmisen poika lihassa) ja meidän kauttamme jälleen takaisin ylös (kirkastunut ihmisen poika); me ymmärsimme, että henki on elävä, ja jumala on yksi.

Jäisen vastatuulen puhaltajan poika... hengetön laki

Jäisen vastatuulen puhaltajan poika

- Raamatun tulkintaa, tutkielmia ja muita viisauksia uuden ajan ihmiselle

luku 26.      hengetön laki

Rakkaani, oikeamielisyydestä palavat veljet ja sisaret! Mitä on maallinen laki meille? Onko meidän kuljettava maallisen lain jäljessä? Ei. Se ei ole meitä varten. Maallinen laki on kuollut laki, kirjoitettu hengessään ja sydämessään kuoleman ja ymmärtämättömyyden usvaisia katuja lukeville ihmisille, mutkaisia teitä tallaaville väärän voiton pyytäjille, ihmisen varjoille.

”Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle – viisaalle ja elävälle -, vaan laittomille, ja niskoitteleville, jumalattomille ja epäpyhille, lapsen tappajille ja -raiskaajille, haureellisille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, ja kaikille muille, jotka ovat tervettä oppia vastaan.” (Paavalin ensimmäinen kirje Timoteukselle 1;8-10/Mikkonen)

Laki on hyvä, kun sitä käytetään lain mukaisesti. Mutta kun on niin, että lueteltuun Paavalin kirjeen jumalattomien listaan voimme lukea kaikki, jotka tänä päivänä lakia käyttelevät, kaikki valtion ja hallinnon ja kirkon virkaatekevät, niin voimme ymmärtää, miksi pahantekijä ja riistäjä on korotettu ja oikeamielistä vainotaan, oikeamielistä, jonka sydämeen on kirjoitettuna elävä laki, jumalalliset käskyt. Lain käyttäjän on ensin tiedettävä, ettei maallista lakia ole pantu hänelle, jolla sisäisesti jo korkeimman laki on, hänelle, jonka elävään sydämeen, omaan tuntoon, on poltinmerkitty rakkauden laki ja säädökset, jotka käyvät kaiken ylitse eivätkä salli hänen pahaa tekevän. Maan laki on rosvoja, juonittelijoita, murhaajia ja valehtelijoita varten, heitä, jotka vaeltavat täällä näkyvässä ilmiömaailmassa suruttomina, unohtaen kuunnella korkeimman ohjausta, etsiä totuutta, janota hengen neuvoa kykenemättöminä muistamaan omaa todellista elämänpalvelustehtäväänsä, ja, jotka – pirullista kyllä – ovat juuri samalla lainlaatijat.

Mutta me, uskollisuudessa rakkaat, olemme Uuden liiton luvattuja lapsia. Kuten vanhan liitto, lain liitto, katoaa, niin myös maallinen laki on katoava tarpeettomana.

”Mutta tämä taas on saanut niin paljon jalomman viran, kuin hän on myös paremman liiton välimies – ilmoittaja -, liiton, joka on peremmille lupauksille perustettu. Sillä; jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle. Sillä nuhdellen heitä hän sanoo: ”Katso, päivät tulevat, sanoo henki, jolloin minä teen eläväsydämisen ihmisen kanssa liiton, en sellaista liitoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sillä he eivät pysyneet minun liitossani, ja niin en minäkään heistä huolinut, sanoo henki. Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen sielultaan otollisen ihmisen kanssa; minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän jumalansa, ja he ovat minun kansani.” (Kirje hebrealaisille 8;6-10/Mikkonen)

Muistakaamme, ja muistuttakaamme toisiamme, jotta pysyisimme lohdutettuina ja vahvoina: henki on tehnyt kanssamme Uuden liiton, elävän liiton, jonka välimiehenä ensisijaisesti Jeesus, ja myös monet monet muut jumalallisen totuuden opettajat toimivat.

”Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeä sanoen: ”Tunne henki! Ymmärrä totuus!” sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat sen kaiken – sydämessään. Silloin olen minä antanut heille kaiken heidän rikkomuksensa ja vääryytensä anteeksi eikä heidän luopumustaan enää muisteta. Sanoessaan ”uuden”, hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi, mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.” (Kirje hebrealaisille 8;11-13/Mikkonen)

Uusi säkenöivä rakkauden ja ilon liitto on tehty meidän kanssamme, kirjoitukseksi taivaan valtakunnan porttiin, josta me, jotka otamme nöyryydellä ja viisaudella valon vastaan, käymme nyt sisälle uuteen Maahan, kauniiseen Maahan, Maahan joka vuotaa hunajaa ja mettä ja kristallipuroja. Ensimmäinen liitto, joka tehtiin isiemme kanssa, on täyttymässä, katoamassa, lain liitto on murentumassa.

”Ja he ovat voittaneet maailman Jeesuksen opetuksen kautta ja hänen elämän-esimerkkinsä voimasta, eivätkä he lihaansa rakastaneet, vaan ovat olleet alttiit totuuden puolesta kuolemaan asti. Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te ihmiset, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele, eksytyksen ihminen, on astunut sitä asuttamaan pitäen suurta elämänvihaa ja hankiten suurta vahinkoa, sillä hän tietää, että hän on kuolevainen ja elää vain hetkisen ajassa.” (Johanneksen ilmestys 12;11,12/Mikkonen)

Siis; riemuitkaamme! Riemuitkaamme me, joiden sydämiin uudet ainakaikkiset elävät jumalan käskyt ovat kirjoitetut! Iloitkaamme rauhan kuningaskunnan tulemusta! Se tulee, mutta ei yhdessä yössä. Perkele, se vanha lohikäärme, tietää tuhonsa tulevan: mitä se tekee? Sen täytyy vahvistaa maallista lakia jonka avuin se on hallinnut demonisten vihan ja pelon lieskoihin ajamiaan eksytettyjä lampaita – kansalaisia. Näinä viimeisimpinä aikoina maallista lakia, saatanallista vihan lakia, säännöstöjen ja pykälien verkkoa, tiivistetään ja tiivistetään, punotaan ja punotaan, jotta myös meidät, elämän sanansaattajat, pelotettaisiin työtä tekemästä.  

”Mutta maan kansa sai jumalan lapsien kädet herpoamaan ja pelotti heidät rakentamasta.” Esra 4;4/Mikkonen)

Ajojahti käy kiivaana, kaikilla rintamilla, ja me tunnemme sen. Maallisen ihmisen - pirullisen elämän ulkopuolisen hengen vaikutuksesta - rakentama lakiviidakko murenee totuuden hengen vuodattaman voiman edellä, ja siksi se puristaa meitä kaikella viimeisellä voimallaan. Ja juuri tämän vuoksi maallinen papisto, juutalaiset, Jeesuksenkin tappoivat aikanaan; totuus uhkasi kertakaikkiaan tuhota heidän valtarakennelmansa.

”Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiään vastaan, jotka kantavat elävää ymmärrystä ja pitävät jumalan käskyt ja tuntevat Jeesuksen totuudellisen elämän-opin itsessään.” (Johanneksen ilmestys 12;17/Mikkonen)

Lohikäärme kiemurtelee tuskissaan. Uuden liiton sateenkaari piirtyy keskitaivaalle, meidän yllemme. Rakkauden Laki on asetettu ja astunut voimaan. Riemuitkaamme, ihmiset! Kahleita ei enää ole. Lohikäärme on kuollut, vaikka se vielä viimeisellä kuolemankouristeisella hännänpyyhkäisyllään meistä muutaman murskata koettaa. Mutta me emme pelkää, emme enää. Lupaus Uudesta liitosta, Uudesta elämästä, Uudesta maasta on annettu, ja me näemme sen ja siten uskomme siihen. Ja tämä lupaus on oleva voimassa ja elävänä iankaikkisesta iankaikkiseen.

                                        esivaltasi olkoon rauha, käskijäsi oikeamielisyys

Maallinen laki on kuollut! Iloitkaamme, me ikuisen valtakunnan rakentajat! Taivasten kuningaskunnan valtikka on oikeuden valtikka! Jumalallinen ääni on kuulunut ja piirtänyt rautapiirtimellä eläväisen lain meidän sydämiinne; Rakkauden Lain, joka puolisonsa Myötätunnon iäisellä voimalla puhaltaa kaiken vääryyden ja valheen tieltään. Elämä on voittanut, sillä se on ainoa todellisuus. Ylistäkäämme ylpeydellä korkeinta rauhan ja viisauden henkeä sisällämme, nyt ja aina.

Jäisen vastatuulen puhaltajan poika... enkeli ja peto ihmisessä.

        Jäisen vastatuulen puhaltajan poika 

     Raamatun tulkintaa, tutkielmia ja muita viisauksia uuden ajan ihmiselle

Luku 16.      enkeli ja peto ihmisessä

Ihminen on peto. Ihminen on enkeli.

Ihmisellä on valta valita; ryömiäkö maan tomussa eläimenä olemassaolon taistoissa, alemman, himoluonnon käskytettävänä, vai lentääkö rakkauden ja ymmärryksen siivin vapauden taivaalla jakaen elämän lahjoja ja runsautta kaikkien veljien ja sisarien kesken.

Ryömiäkö vaiko lentääkö?

Miten on? Valitako ruumiillinen, tämän maailman mielen mukainen elämä, omien tuulenpieksettävien tahtotilojen täyttäminen, joka päättyy maan tomuun ja mätänevän lihan hajuun, vaiko valita hengellinen, taivaallinen elämä, ja olla vapaana tottelemaan korkeimman, sisäisen jumalan ääntä ja ilolla, riemulla ja viisaalla nöyryydellä palvella jokaista kanssaihmistä ja kunnioittaa kaikkea elollista maan päällä – kivestä taivaalla liitelevään lintuun?

”Katso, minä panen tänä päivänä sinun eteesi elämän ja hyvän, kuoleman ja pahan, kun minä tänä päivänä käsken sinua rakastamaan herraa, sinun jumalaasi ja vaeltamaan hänen teitänsä ja noudattamaan hänen käskyjänsä, säädöksiänsä ja oikeuksiansa, että eläisit ja lisääntyisit ja että herra, sinun jumalasi, se on. ihmispoika sinussa, siunaisi sinua siinä maassa, jota menet ottamaan omaksesi. Minä otan tänä päivänä taivaan ja maan todistajiksi teitä vastaan, että minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Niin valitse siis elämä, että sinä ja sinun lapsesi eläisitte.” (Viides Mooseksen kirja 30;15,16,19/Mikkonen)

Maasta nousee peto, sinun mallisen ruumiisi tarpeet. Merestä nousee peto, sinun tunteittesi ja itsekkäiden yllykkeidesi kuohuista ärjyvä ja kaiken alleen murskaava peto.

”Ja minä näin pedon nousevan merestä: sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä. Ja se avasi suunsa jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen lakiansa ja Jeesuksen todellista oppia, ja kaikkia taivaallisia enkelivoimia. Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot. Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, joka ei ymmärrä ja seuraa elävää sydäntään, valaistuneen Jeesuksen oppia ja elä toteuttaen Isän, taivaisen hengen tahtoa. Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsansarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä peto, sitä, jonka kuolinhaava parani. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden. Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi. Ja sille annettiin valtaa antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne työnnettäisiin syrjään tai tapettaisiin.” (Johanneksen ilmestys/Mikkonen)

Herätkäämme ihmiset näkemään! Havahtukaamme ymmärtämään, että se peto, itse saatanan lapsi, tuo, jolla ei ole päämäärää, joka on vaan häilyvä varjo, valhe, eksytys totuudesta, joka on murha, pelko ja tuho; se olen minä, se olet sinä, se olemme me – silloin kun emme totuudesta elä.

Jos me emme tätä herää ymmärtämään, annamme kaiken hyvän ja kauniin tuhoajalle valtakirjan jatkaa työtänsä, suurta ponnistustansa rauhan valtakunnan, rakkauden kultaisen temppelin rakentamisen estämiseksi.

                                                           sinä ja minä olemme peto  

Ja kun näin kerran on, meillä on myös valta hankemme voimalla kahlita tuo hirviö, vääryyden isä, astraalimeren kuohuista nouseva otus, tuo mystillinen Lock Nessin hirviö, tuo Iku-Turso jota kukaan ei ole konsaan nähnyt, mutta joka alati kietoo ihmismieliä syvyyden pimeyksien viettelyksiin.

Ihminen on siis yhtäältä peto, eläin. tarkastelkaamme tätä vielä lähemmin asettamalla kysymys:

Miksi Raamatussa kielletään eläimen veren nauttiminen vetoamalla siihen, että veressä on elävän olennon sielu? Petoeläimet ja –linnut syövät saaliinsa yleensä verineen päivineen, luonnollisesti, kaikki on niille ravintoa. Mikäli ihminen tekisi samoin, söisi hän eläimen tavoin ja näin toteuttaisi käytännöllisesti eläimellistä luontoaan. Epäämättä tähän seikkaan, määräykseen olla syömättä eläimen verta liittyy – ei siis taianomainen uskomus tai keksitty käsky vaan – hyvinkin käytännöllinen ja järkevä asia. Mikä se on?

Ajatelkaamme, mitä veren nauttiminen a’la elukka, eläimen tapaan, varsinkin ei vielä hengessään heränneelle ihmiselle on omiaan aiheuttamaan? Se aiheuttaa eläimellisten vaistojen, se on: itsekkyyden, ruumiin tarpeiden, itsesuojeluvaiston, hyökkäävyyden ja sukupuolisen käyttäytymisen korostumista. Ihminen joka on valaistunut ymmärryksessä, herännyt, voi siis tämän perustuksella pelotta nautiskella verimakkaroita niin halutessaan olematta kovin huolissaan ”saastumisestaan”; toinen kysymys on tietenkin se, haluaako itseään puhdistanut, nostanut, ihminen syödä tähän tapaan, mutta esitystapa olkoon nyt tällä tavoin kategoorinen tutkimuksemme havainnollistamiseksi. Siispä - itsensä kirkastanut ihminen on noussut lihan yläpuolelle ja korostuneesti näkee olevansa henkiolento, jotenka on turvassa meren pärskyiltä kuivalla maalla ja tahtoessaan vapaa nauttimaan verilettunsa olematta tosiaan huolissaan puhtaan henkiolemuspuolensa turmeltumisesta, elukan tasolle tempautumisesta.

Mutta toisin on ymmärtämättömyyden varjoissa elävien ihmisten; käy vaikka katsomassa jääkiekko-ottelu. Oma, jo mainittukin, asianpuolensa tässä on se, että ihmisen sisällinen puhdistautuminen tämän maailman saastasta, valheista, herättää usein suureen elämäntapamuutokseen, johon saattaa sisältyä lihasta ja muistakin eläinkunnan tuotteista kokonaan pidättäytyminen sekä samalla voimakas eetillinen näkö kaiken elämän suojelemisesta, joka onkin mitä korkein ja kunnioitettavin elämänasento.

Tulenkohentaja - viisi Mooseksen kirjaa uuden ajan ihmiselle 5.8. ja 5.9.

                   TULENKOHENTAJA

  VIISI MOOSEKSEN KIRJAA UUDEN AJAN IHMISELLE


5.8 Valhe valkehissa vaatteissa. 

"Hyvät ihmiset, kauniit sielut, kuulkaa taas: älkäätte uskoko mitään, mitä ihmiset teille puhuvat. Kuunnelkaatte aina vain omaa sydäntänne, taivaallisen olemuksenne puhetta ja sen mukaan eläkää. Teille on opetettu semmoistakin, muka tuon erityisen jumalan säädöksenä, että mitkä eläimet ovat saastaiset ja iljettävät hänen edessään ja näin myös teidän hyljeksittävät, että siis mitkä ovat eläimet, joihin ette saata koskea ja joita ette saata syödä. Mutta minä sanon, ettei yksikään eläin ole saastainen. Ei mikään elävä! Sanoohan teidän sydämennekin, kirkas hengen mieli teissä, että kaikkea eläväistä tulee rakastaa ja siitä huolehtia, ja ettei eläimiä saa kiusata vaan niistä nauttia ja iloita sekä antaa niiden meidän läheisyydestämme kohota ja meitä mieliriemuin palvella. Ainoa mikä tässä on saastaa ovat nämä käskyt, jotka käskyt ovat papit pyhiksi maininneet ja jotka ovat pursuneet näiden mustasta sydämestä ja vielä tänäänkin valhetta levittävät takertumalla ymmärtämättömään ihmismieleen. Mikään eläin ei voi olla saastainen, vaan päin vastoin kaunis, täydellinen osa ainaisesti pyhää elävää luomakuntaa. Onhan toki niin, ja todistaahan sen oma ymmärryksemmekin, että ruumiinvaaran paikassa elintoimintojemme pitimiksi me ihmiset saatamme itsestään kuolleen eläimen syödä, sillä suurempi paha olisi antaa ruumiimme kuihtua suotta pois, semminkin kun meillä olisi vielä hengen ymmärryksen paloa ja hyvyyttä sydämessämme rakentaaksemme kaunista elämää ympärillemme. Mutta, tämä on varmaa: yksikään eläin ei ole saastainen eikä hyljeksittävä! Ei ainoakaan. Päinvastoin kuin hallitusmies ja pappi, sillä uskokaa pois; lika ja saasta tulee vaan ihmissydämestä kun se on paha, ymmärtämätön. Vastuumme henki-olentoina kannamme siinä, kun varjelemme kaikkea eloa ja koko luomakuntaa!". (V. 14:321)

Erään toisen kerran Mooses puhuu pienelle väkijoukolle kaupungin muurin kupeessa: "Minä ole puhunut teille puhtaasta elämisestä, ja siitä, että itsekäs lihan mieli tulee usein tässä maailmassa eteemme valkehissa vaatteissa, hyväntekijän kaavussa. Ja jotta kykenisitte paljastamaan ruman ja väkivaltaisen valheen, joka kauniiksi sivellyn pinnan alla tahrattomuuttamme vaanii, on oman ymmärryksenne oltava kirkkaan, sydämenne puhtaan. Ajatelkaa, kuinka puhtoisen hyvältä teolta kuulostaakaan hallitusmiesten ja papiston aivoittelema säännöstö - jolla jumala muka voidellaan otolliseksi suhteessa meihin -, jonka säännöstön mukaan teidän, maata viljelevien ja sitä sekä kaikkea elämää kunnioittavien miesten ja naisten, on kannettava herran huoneeseen - leeviläisten aittaan - joka kolmas vuosi kymmenykset kaikesta kylvönne tuotosta, jotta herran palvelijat itse ja myös

kaupungin köyhät, muukalaiset ja orvot ja lesket ja sairaat saattaisivat tulla siitä ravituiksi. Kuulostaapa armeliaalta, rakastavan jumalan puuhalta, eikö vain? Toki toki, mutta valhe se on! Kaamea rikos elämää ja todellisuutta kohtaan on sen viitan-käänteeseen piilotettu. Tämä ihmis-säädös on kuni valkeaksi kalkittu haudan kansi, joka peittää mätänevän lihan ja madot ja ruumiin löyhkän. Ajatelkaatte: kun teitä vaaditaan - teidän sydämen tuntoonne vedoten taivaalliseksi velvollisuudeksenne mainitaan - toimittamaan joka kolmas vuosi kymmenykset köyhän ja orvon syödä, niin mitä se tarkoittaa? Mikä ajatus siihen on haudattuna? Ajatelkaa. Sitä se tarkoittaa, ettei näitä huono-osaisia ole edes tarkoitus auttaa, sillä heidänhän on oltava alati keskuudessamme, miten muutoin heitä voisi joka kolmas vuosi auttaa? Elämän älyn tahto on, että nämä köyhät, orvot, lesket ja muukalaiset - jotka huono-osaisuuteen on valtiojärjestys toimillaan painanut - nousevat onnen elämään, samaan hyvään elämään, jossa ei puutetta ole ja joka on parempiosaisten arpa, jotenka: he niinkäyden lakkaisivat olemasta köyhiä ja orpoja ja leskiä ja sairaita ja muukalaisia, eikä heille enää ymmärrettävästi tarvitsisi kymmenyksikään kantaa. Ja näin: päinvastoin pappismielen, sairaan sydämen tahto on se, etteivät nämä köyhät ja kaikki huono-osaiset ikinä katoaisi kaupungin kaduilta, sillä jos siten tapahtuisi, nousisivat nämä ihmisjoukot terveen sydämen eloon ja omaan voimaansa sekä ymmärrykseensä ja näkisivät valtion valheen ja siinä olisi sen ja samalla koko pappissuvun kaatuminen. Ja aivan samoin on vapautusvuoden ja orjien vapauttamisen säädöksen kanssa: näyttääkin kovin hyväsydämiseltä ja kauniilta vapauttaa orjat palveluksesta seitsemäntenä vuotena, mutta kun on niin, ettei kenkään meistä saata määräillä toisen ihmisen elämää, sillä ihminen on pyhä, niinkuin kaikki elävä pyhää on. Muistakaatte ja lukekaatte neljäs puhdistuskäsky: "Älkää tuomitko ketään, ymmärtäkää ja antakaa aina sydämessänne anteeksi. Älkääkä kajotko ihmisen, aikuisen tahi lapsen, tahdon vapauteen, sillä ihminen on pyhä". Mutta valtion hallinto ja papisto, lihan mielensä liikuttamina, aivoittavat näitä tämmöisiä säädöksiä, kaikkia elämän-älyn lakeja rikkovia säädöksiä, jotta köyhiä ja orjia ja sairaita ja muukalaisia riittäisi - jotta näiden olemassaoloa pidettäisiin ikäänkuin jonkin elämän lain pysyttämänä tilana jota ei muuttaa saata - ja jotta he itse, hallitsijamme, pysyisivät vallassa ja te, työtä tekevät ihmiset, maa-äidin siunauksellisten satojen korjaajat, jatkaisitte
työnne hedelmien kantamista teitä sortavalle ja alistavalle ja teille valheita ja ansoja rakentelevalle hallitukselle, ja teidän oman elämänne tila, tietämätön petoksen alainen elämänne tila jatkuisi". (V. 14:22-29. Luku 15. 17:2-13. 18:1, 3-5, 8. 26:12, 13) 


5.9 Iki-aikainen isien viisaus. 

Mooses puhuu erään kylän ihmisille: "Minä olen jo kauan kiertänyt ja puhunut kylissä ja kaupungeissa totuuden tietoa ihmisestä. Ja nyt on siten, että elämän äly tahtoo teidän kaikkien tietävän sen totuuden semmoisen, että jos hän on jossakin teidän ulkopuolellanne, on hän lihanne ulkopuolella. Liha ymmärtää vaan lihaa, henki on sen ulkopuolella valellen sitä ymmärtämyksensä poltteella houkuttaen sitä ottamaan itsensä vastaan. Sen vuoksi on meidän tämä asia puhuttava ja mietittävä, sillä vain tämän ymmärtämällä saattaa toteutua se, että jokainen ihminen saavuttaa onnen ja autuuden tässä ruumiissa eläissänsä. Teitä, hyvät egyptiläiset ja rakkaat israelilaiset, on ankarien rangaistuksien pelotteella - muka jumalan vaatimuksesta - ahdistettu ettette itse vaan alkaisi totista tietoa etsimään, sillä on näin, että papisto ja heitä valvova hallitus saavat juuri tällä keinoin edelleen kaiken valtansa teidän ylitsenne pysytettyä. Leeviläiset väittävät yksin omistavansa oikeuden astua todellisen elämän eteen, teidän puolestanne. Mutta totta on vain tämä: he valehtelevat omaksi edukseen, he ovat itsekin totisesta elämän lähteestä, viisaudesta eksyneet, ja estävät samalla teitäkin tiedon ja elämän alkuperän yhteyteen pääsemästä. Tämä on totuus. He kaikki levittävät kaameata valhetta - ja tulevat vielä pitkiä ajanjaksoja levittämäänkin yhdistymällä erityisiksi toinen toistaan vastaan taisteleviksi, toistensa oppeja kieltäviksi suuriksi pappiskunniksi -, joka valhe syöksee ja myöskin pysyttää ihmiset epäonnen elämässä, orjan asemassa, estäen heitä näkemästä, että totuus, sen ymmärrys, on sydämessä, ihmissydämessä".

"Teitähän on ankarasti peloteltu, kuoleman uhallakin, ennustelemasta merkeistä, taivaankappaleista, tekemästä taikoja, parantamasta, harjoittamasta noituutta ja velhoutta, lukemasta loitsuja tahi kysymästä vainaja- ja tietäjähengiltä neuvoa. Mutta kun on niin, että juuri näissä iki-aikaisissa tavoissa on ollut elossa kaikki tosiviisaus, elämänlakien ja -toiminnan tietous, ja juuripa senvuoksi ovat kaikki nämä isäinne tavat loattu ja nimetty paholaishengen puuhaksi. Uskokaa tämä. Tänä aikana on toki niinkin, että näihin tämmöisiin tapoihin ja uskomuksiin on sisällytetty monenmoista turhaa, vahingollista ynnä eksyttävääkin, mutta kun käy samalla niin, että nämät iäisen tiedon kanavat hyljätessänne - pappien aivoittaessa nämä kaikki kuolemansynneiksi - heitätte olkainne yli samointein tiedon ja viisuden kaiken, elämän-ymmärryksen, jonka ymmärryksen eteen elämän henki teidän tahtoo ponnistelevan koska itse on nimenomaan tämä ymmärrys, ja menetätte hengen näkökyvyn tykkänään, viisauden, terveyden, parantamiskyvyn ja moninaiset luonnolliset lahjat, jotka ovat hengen tietouteen ja voimaan heränneille ihmisille varatut. Ja miksihän tämä kaikki on tapahtunut? Siksi, sillä muutoin kuninkaan, valtion, hallituksen ja papiston sortovalta luhistuisi, sillä muutoin te ette enää saattaisi uskoa valhetta - ajatuksen pyöränne herettyä liikkumaan - silmänne avauduttua, ette uskoisi enää sanaakaan mitä he puhuvat. Tämän takia teitä pelotellaan kavahtamaan kaikkea tietoa, tiedonlähteitä, pelotellaan totuutta itsellenne havittelemasta. Pelolla ja kieroudella teitä vallitaan! Mutta katsokaatte vainen minua; tässä minä, Mooses, vieläkin saarnaan totuutta! Kummaa ja ihmettä! On toki minuakin peloteltu, ja monia totuuteen vihkiytyneitä on vangittu, kidutettu ja tapettukin, mutta minun kohdallani järkähtämätön tietoni asiasta jota saan maan päällä opettaa, on antanut minulle suojan, ja se suoja on siinä, että minä en pelkää. Minä en pelkää ruumiini puolesta, sillä minä olen henki, kuolemaa-näkemätön tietoisuus. Minä olen, niinkuin jok'ikinen teistäkin herätessään valheesta ja saavuttaessaan yhteyden sisälliseen henkeensä, on kuolematon, nykyisessä hetkessä ainaisesti elävä voiman henkiolento. Tämähän on vaan se totuus josta olen puhunut: ihminen on henki, hengessä vaan on ihmisen elämä. Mutta eläessänsä kuvitellen ruumiin elämän vaan olevan tosi elämän, ihminen aiheuttaa kaiken pahan maailmaan. Tämän minä, Mooses, olen teille puhunut, ja tämä on totuus, totuuden tieto jonka iäinen hengen mieli tahtoo teidän kaikissa maan kolkissa kaikkina aikoina elävien rakkaiden ihmisten tietävän".  (V. 18:1020. 26:1-10. 27:18, 24, 25) 

TULENKOHENTAJA - viisi Mooseksen kirjaa uuden ajan ihmiselle. 4.9.

               TULENKOHENTAJA

                               - viisi Mooseksen kirjaa uuden ajan ihmiselle




4.9. Rikas isäntä ja aasintamma

Toisen kerran väkeä oli koolla suurten tammien katveessa, ja näille Mooses puhui: "Kuulkaa te, kun Aaron suustansa sulavana kertoo teille nyt tarinan, joka valaisee meille, miten hengen ääni toimii ohjaten meitä eläessämme täällä maan päällä elämäämme”. Ja Aaron puhui: "Elipä kerran rikas mies, Bileam nimeltään. Tämä mies ei oman tuntonsa äänestä tiennyt. Bileam eleli huolettoman tyytyväisenä laajoilla maillansa ja palvelijoidensa keskellä, söi ja joi hyvin joka päivä. Mutta koskapa hän ei kuullut sisimpänsä ääntä, kohteli hän kaikkia alaisiaan sekä perhettään, vaimoaan että lapsiaan tylysti, ja myöskin hevosiaan - joita olikin paljon - piiskasi tuon tuosta ojentamismielessä. Mutta oli Bileamilla tilallaan yksi otus, jota hän jostakin syystä rakasti ja hyvin kohteli, tosin salaa, jottei häntä pehmyt-sydämiseksi erehdyttäisi luulemaan. Tämä otus oli aasi, aasintamma.

Usein illoin, kun talon askareiden äänet olivat vaimenneet, livahti Bileam ulos tallille, satuloi aasintammansa ja läksi pientä syrjätietä pitkin sillä ratsastelemaan. Bileam aina oikein vihelteli mennessään, niin hän nautti näistä ratsastusretkistä. Mutta itsekkään-sokea kun oli, ei isäntä edes huomannut, että aasi ei ollut lainkaan asiasta yhtä innoissaan, sillä isäntä oli kovin lihava ja aasin luita ja lihaksia kolotti aina näiden retkien päälle.

Tulipa sitten eräs ilta, jolloin Bileam jälleen mieli lähtä samaiselle sala-ratsastusretkellensä - ja niin hän lähtikin. Bileam satuloi rakkaan aasinsa taputellen sitä ja jutellen sille helliä sanoja, ja lähti matkaan samaa tietä, jota oli tavannut sen kanssa kulkea. Aasintamma läksikin nöyrästi matkaan, sillä olihan se laitettu tätä isäntää elämäntöikseen kaikessa palvelemaan. Kappaleen matkaa he käveleskelivät. Bileam hyräili ja nautti olostansa. Kunnes yht’ja äkkiä jotakin: aasi hätkähti ja pysähtyi ja se poikkesi tieltä sännäten pellolle: - se oli nähnyt enkelin seisovan tiellä valtava leimuava miekka kädessänsä ja säikähtänyt kovasti. Lihava isäntä, joka ei ollut nähnyt mitään, havahtui auvoisesta olostansa ja löi harmistuksissaan aasintammaansa palauttaaksensa sen tielle. Kivusta ähkäisten aasi palasikin tielle. Enkeli oli poissa, aasi huomasi, ja se saattoi jatkaa matkaa jälleen.

Bileam oli hetken ihmeissään ja hieman ärtyisänä, mutta se olo meni nopeasti ohi, siksi paljon hän rakasti tuota kovin nöyrää ja kiltinluontoista aasiaan. Matka jatkui verkalleen. Kunnes tultiin viinitarhojen reunustamaan solaan, jossa oli kiviaita molemmin puolin tietä. Ja siinä! Keskellä tietä, aasi näki sen taas; samainen enkeli valtaisa leimuava miekka kädessään. Ja aasi pelästyi perin juurin. Sillä ei ollut paikkaa mihin paeta, joten se painautui kauhuissaan kiviaitaa vasten likistäen samalla isäntänsä jalan itsensä ja aidan väliin. Nyt Bileam äimistyi kerrassaan; mitä tämä tämmöinen oikein on! Ja hän suuttui kunnolla unohtaen tykkänään, kuinka paljon aasiaan rakasti ja löi sitä kovaa. Näin aasintamman oli palattava taas tielle, josta enkeli olikin jo kaikonnut.

Bileam jatkoi tietä pitkin, mutta ei enää hyräillyt. Hän tunsi olonsa kertakaikkisen hämmentyneeksi ja sekavaksi. "Mitäs tämä on, kummallinen iltahan tämä tämmöinen on, aivan kuin mikään ei olisi entisellään" ajatteli isäntä harmissaan ja hiukan jo peloissaankin. Hän ei voinut ymmärtää, minkä vuoksi hänen aasintammansa tuolla tavalla häntä kiusasi vaikka kaikki oli aivan hyvin. Ja koska aasi oli ainoa tärkeä mitä hänellä oli - eikä hän ollut koskaan osannut selittää itselleen mistä tämä johtui -, nousi hänen sydämeensä omituinen karvas ja epämiellyttävä tuntu, oikein kiusaantunut olo, jonkalaista hän ei ollut ennen kokenutkaan. Kerrassaan huono olo piinasi häntä jossakin sisuksissa, niin että hetken ajan Bileam luuli voivansa vaikka pyörtyä niille sijoilleen. Ja vielä jotenkin yht'äkkisesti kaikki maailman asiat tuntuivat aivan kuin tyhjiltä, merkitystään etsiviltä. Ja hän... hän oli lyönyt aasia, pikku aasiaan, omaa rakasta aasintammaansa.

Bileam oli hiljaa ja matka jatkui jolkotellen. Isäntä ei enää nähnyt eikä kuullut mitään. Sola kapeni kapenemistaan eikä Bileam huomannut, etteivät he ennen olleet näin pitkälle tulleetkaan. Ja sitten se tapahtui taas: enkeli täydessä taivaallisessa värileimussaan timanttisesti säihkyvä miekka kädessään keskellä kapeaa polkua! Bileam ei nähnyt sitä, mutta aasintammapa näki, näki totisesti ja pillastui. Mutta polku oli jo kapea, eikä ollut peltoakaan jonne sännätä eikä aitaakaan, johon isännän jalkaa vasten pehmeästi painautua, eikä takaisinkääntyminenkään onnistunut, jotenka aasin ei auttanut muu kuin lyödä itsensä maihin ja sulkea kauhuissaan silmänsä. Nyt Bilean ei ehtinyt ajatella kerrassaan mitään, siksi yllättäen tämä kaikki tapahtui ja vielä ylitti moninkertaisesti hänen käsityskykynsä, sillä olihan hän tottunut elämään lihallisen tahtonsa ja halujensa mukaisesti sillä tavoin, että kaikki asiat yleensä sujuivat juuri hänen ajatustensa suuntaisesti.

Mutta tänä merkillisenä iltana asioiden kulku ei ollut niin. Bileam ei kyennyt ajattelemaan mitään eikä sitäkään - hänen ajatuspyöränsä jumittui täysin -, nosti vaan kätensä joka piteli keppiä ja löi sillä täydellä voimalla aasi-paran kylkeen parahtaen samalla: "Liiku, kaakki!". Aasintamma päästi kovan tuskaisan kiljaisun samalla kun isännän käsi oli jo noussut konemaisesti ylös suorittaaksensa toisen asioidenkuluntavalliselleen-palauttavan iskun. Mutta sitten tapahtui jotakin - aasin tuskankiljaisuko sen sai aikaan? -- Bileamin käsi nousi ylös, hänen sydämensä läpi iski tuskan salama, äkkiarvaamatta, ja hän kykeni ajattelemaan vain jotakin sen suuntaista, että "näin ei voi olla, tämä on nyt väärin" ja niin samalla kun käsi yhä oli kohotettuna ylös keppiä kouristuksessa puristaen - aivan kuin toinen voima pitelisi siitä kiinni, ettei pääsisi enää alas heilahtamaan - isäntä ähkäisi ja häneltä katosivat kaikki ruumiinvoimat ja jokin tuulahdus sai hänet nostamaan päänsä ja katsomaan eteenpäin polulle. Lopulta Bileam aukaisi silmänsä, ja nyt hän näki. Nyt Bileam näki sen, näki ensimmäistä kertaa elämässään, kauneimman ja voimallisimman ilmestyksen mitä ikinä ennen oli saanut nähdä! Isäntä katsoi olentoa, jonka aasiparka jo kolmasti oli nähnyt ja peljästynyt: suuri kultainen enkeli, vihertävää ja sinertävää hienonhienoa kultahohdetta ympärillään, ja mikä ihmeellisintä; valtavan kokoinen tuliloimuinen miekka kädessään. Bileam tuijotti taivaallista sanansaattajaa hetkisen eikä kyennyt hengittämään. Ja tovin perästä hän, aasintamman lihava isäntä, kaatui uskollisen ratsunsa selästä kuolleena maahan". (IV. 22:21-34) 

       
Tästä Mooses jatkoi: "Kiitämme rakasta veljeäni Aaronia tästä opettavaisesta tarinasta. Siinä oli yhden ihmiselämän päätös. Mutta tarina ei lopu suinkaan siihen vaan tavoittaa peräti uuden alkunsa. Bileam palasi kotiin muuttuneena miehenä. Nöyrin, hiljaisin aatoksin hän käveli kotitilan suuntaan aasiaan tuonkintuosta hellästi silitellen. Bileam seisoi sillä hetkellä taivaallisen tuomioistuimen edessä - hänen oman kultaisen enkelinsä edessä. Kultainen enkeli istui kultaisella istuimella kultaisessa salissa ja näytti Bileamille kuin suorana kuvana elävästä elämästä hänen itsekkään lihallisen elämänpolkunsa eri vaiheita. Se oli isännälle kauhea, piinaava koettelemus. Hän tunsi itsensä sillä hetkellä maailmankaikkeuden huonoimmin luonnistuneeksi ja rumimmaksi otukseksi sanoinkuvaamattoman katumuksen viillon ja inhon lihan elämäänsä kohtaan kaikertaessa hänen sydäntään. Se, mikä tuossa enkelin edessä oli kaatunut hengettömänä maahan, kuollut pois, ei ollut Bileam, vaan Bileamin lihallinen luonto, lihan mielen ymmärrys. Hänen kivisydämensä oli hajonnut palasiksi ja ensimmäisen kerran hän tunsi elävällä tunnollaan niitä elämän-virtauksia, joita sydämellä pitääkin tuntea, niitä henkimaailman herkkiä ja voimallisia tuntoja, joita tuntoja tänne ainemaailmaan välittämään on elävä sydän ihmiselle annettukin -- myötätuntoa, rakkautta, intohimoa, ylös- ja eteenpäin pyrkimisen paloa, armollisuutta, syvää surua ja rajatonta riemutanssia… niin, ja; rauhaa, olemisen ja tietämisen varmuuden tuomaa sielunrauhaa. Bileam palasi kotiinsa eikä kukaan enää tuntenut häntä, sillä entinen jäyhä ja kopea ja äkkipikainen mies oli poissa. Tilaan oli astunut vähäsanaisempi, helläsydäminen ja huomioon-ottava, jopa nauravainen - jonka muut saivat ilokseen ajanoloon huomata -, rakastettava ja nöyrä mies, joka aina mietti ennen muiden etua ja hyvinvointia kuin omaansa". (IV. 22:34, 35, 38.)

Mooses jatkoi: "Tarina on siis vertauskuvallinen ja sisältää paljon totista tietoa elämän ikuisista lain-alaisuuksista”. Mooses oli hiljaa mietteissään tovin ja siirtyi samalla pienen aukion keskelle kasaillun tulipaikan ääreen istumaan, sillä siihen sattuivat jo hieman viilenevän illan viimeiset auringonsäteet lämmittäen. Seurakunta hakeutui istuutumaan sekin ja Mooses puhui: ”Ja nyt minä selitän tarinaa teille, ja selitys on tämä: Bileam on ihminen, melkoisen tavallinen itsekästä elämää elävä ihminen. Suurin osa kaikista ihmisistä, lihan mielensä ohjauksessa eläessään, ovat useimpina aikoina olleet sielultaan samanlaisia kuin tämä isäntä, ja tulevat vielä pitkään olemaankin. Ihminen, kuten Bileamkin, siis keskittyy kaikessa elämisen toimessaan järjestelemään lihallisen elonsa mahdollisimman turvatuksi ja mukavaksi. Kaikki asiat ja muut ihmiset hänen ympärillään saavat mielessään merkityksen vain siinä suhteessa, tukevatko ne vaiko uhkaavatko tätä joka-aikaista pyrkimystä järjestellä itselleen turvatun ruumiin elämän. Mitään muuta ympärillään ihminen ei saata huomata - sitä ei ole hänen tietoisuudelleen kertakaikkiaan olemassa. Ja tässä, kuten Bileamia seuraamalla saatoimme nähdä, tässä itsetiedottomassa itsekkäässä elämänmuodossa on ihmisen koko epäonni ja surkeus. On suuri erehdys piilottaa elämän lahja - henki, elävä ajatus - ja ruokkia vaan ruumiin tarpeita. Me saatoimme nähdä, että lopulta ihmisen elämä on aivan tyhjää, kenties monta kertaa johonkin mittaan asti mukavaakin, kevyttä ja helppoa, juoma ja syömä aina huulten ulottuvilla - ruumiin tarpeita kun ollaan hellimässä niin se onkin ensisijainen tavoite -, mutta tyhjää, vailla todellista sisältöä ja merkitystä, vailla taivaallista suuntaa. Kun ajattelemme hengen olevan, kuten se onkin, elossa vaan tässä nimenomaisessa ikuisessa nykyisyyden hetkessä, ymmärrämme sen olevan meidän tosi elämän, meidän ainainen elämämme todellisuudessa; ja kun samalla tiedämme ruumiimme elävän maan päällä ainoastaan ajan ja sen päälle maatuvan, ymmärrämme sen olevan kuoleman. Siis: ruumiin ravitseminen on elämää kuolemaa varten, ja siten se on valhe-elämää suhteessa hengen elämään".

 
Bileam on siis ennenmuuta ruumistaan ravitseva ja sen tarpeita kuunteleva ja täyttävä ihminen. Mutta, jokaisella ihmisellä on henki, taivaasta maan päälle - ajatusmaailmasta aineeseen - astunut sielu, joka seuraa ruumista koko sen elämän vaelluksen ajan. Ja tämä sielu, joka sisältää syvimmän elämän ja totuuden tunnon, rakkauden tunnon, oli Bileamille aasintamma. Tämä isäntä, kuten melkein jokaikinen ajattelematon ihminen kylmäkiskoista harha-elämäänsä eleleskellessänsä, tulee – mutta salaa muilta - hellineeksi tuota syvintä henkeä ja elämänymmärrystä itsessään, henkeä, joka on hänen oikea elämänsä, ja sitä syvästi rakastaneeksi. Kun ilta hämärtää ja ihmisten silmä välttää, nousee hän ja hakee aasintamman pilttuusta ja lähtee pikku retkelle, salaiselle retkelle itsensä kanssa omaan aina-eläväiseen kuningaskuntaansa". 

"Mutta nyt, rakkaat ihmiset, meille alkavat avautua todellisen viisauden kauniin-huimat syvyydet, ihmiselon salaisuudet! Saatammehan ymmärtää, ettei asianlaidan tulisi suinkaan olla näin päin, että ihmisen eläessä itsekästä lihallista turhuuden ja pahuuden elämäänsä hänen sielunsa - siis hän itse - on alistettuna tämmöisessä asemassa, aasintamman asemassa. Sielu saa vain silloin ja tällöin lihallisen isäntänsä huomion ja taputuksia muutoin maatessansa hämärässä pilttuussaan, ja kun huomion saa, silloinkin joutuu kantamaan lihavaa turhissa aatoksissa ja lihan puuhissa turvonnutta ruhoa pitkin aina sitä samaa pikku tietä, joka vain kapenee ja kapenee ja hämärtyy ja hämärtyy isännän siinä samalla tyhmästi vihellellessä. Hengen tahdon mukaisesti tilan tulisi olla aivan päinvastaisesti: nöyrän ja rakastavan aasintamman tulisi olla elämän johdossa ja isännän alati olla sen seurassa ja kaikessa sen viisautta kuulla, nauttia sen rakastettavasta ja rauhaisasta seurasta ja hellästi huolehtia hyvinvoinnistaan, eikä suinkaan huomion tälle suodessaan aina sälyttää koko maallisen valhe-elämänsä sen selkään omalle ruumiilleen pientä hupia vaan suodaksensa".

"Kun sielun, elämän kaikkivoivan älyn, kuuluisi olla elämämme johdossa mutta näin ei ole, niin mitä silloin tämän sielun tulisi tehdä? Jossakin elämänkäänteessä sen tulee muistuttaa tätä harhoissaan paisunutta ihmistä totuudesta, joka totuus on hengen elämässä, eikö vain? Ihmisen kaikki ajatus ja sydän on niin kovin lihan himoissa, turhan viettelyksen loassa ihroittunut, ettei aivan pieni muistutus enää riitä. Hengen on siis asetettava itsensä näyttävästi näytille, keskelle tietä. Hengen tulee astua keskelle ihmiselon polkua huutaen: "tästäpä ei ohi mennä!". Mooses oli hetkisen hiljaa antaen ajatuksensa luoda kuvaa ja jatkoi sitten: ”Kun uuvuksissaan raahustava aineellista kuormaansa kantava sielu äkkää enkelin valtava leimuava miekka kädessään, tilanne on uusi ja yllättävä. Totuuden miekka, kirkkaudessaan häikäisevä, sokaisee uinuvan-hämärässä vaeltamaan tottuneen sielun ja tämän on poikettava tieltä. Tässä on viisaus: miksi se poikkeaa tieltä? Sentähden, että ymmärryksen unta nukkuvalle ihmiselle on jollakin tavoin osoitettava, että se on väärällä tiellä, vikasuunnalla kerrassaan; hänelle on osoitettava, että hänen elämäntapansa on kokonansa vääristynyt ja vastakkainen elämän hengen tahtoon nähden -, että ollaan raahustamassa itsekkyyden turhalla tiellä, vain omaa huvia ja pientä mukavaa ja ruumiin yltäkylläisyyttä tavoitellen. Tie - elämäntapa - on tykkänään väärä, ja siltä on astuttava sivuun ja vielä näyttävästi sittenkin".

"Mutta arvaahan sen, kuinka käy kun sielullisen laiskuuden tilassa olemaan tottunut ihminen yht' ja äkisti heitetään turvalliselta polulta sivuun. Yllätys ja järkytys on suuri ja suuttumus nostaa ruman päänsä. Ja sen tähden, että korkea sydämen ymmärrys, älyllinen omatunto, ihmiseltä uupuu - yhteys sielun viisauteen on katkennut lähes tyystin -, ei tämä osaa käyttää muita voimakeinoja, tietoisuutensa rajoittuessa ruumiin elämään, kuin ruumiillista väkivaltaa; muuta ratkaisua ei pimennyt ihmisen mieli saata kertakaikkiaan keksiä, ja se lyö aasia tämän takaisin tutulle ja turvallisen-tuntuiselle tyhmyyden ja laiskuuden tielle palauttaaksensa. Sielun on palattava taas tielle, olkoonkin väärä, sillä lihallisen luonnon tahto on koskemattoman pyhä - ollaanhan sen kuningaskunnassa, aineessa -, kuten on myös koskematon ja pyhä hengen tahto taivasmaailmassa. Aasi ei saata, vaikkakin paremmassa tiedossansa, ihmisen puolesta päätöksiä tehdä".

 
"Matka jatkuu, mutta ei enää aivan yhtä hilpeästi, sillä jotakin on tapahtunut, jotakin peräti epämukavaa. Ja koska ihminen ei tiedä mitä se on, saa se aikaan pienen pelon tunteen ja hän johtuu miettimään: "Onko maailma sekaisin mennyt vai mitä tämä tämmöinen on? Eikö elämäni olekaan alusta loppuun asti yhtä tasaista auvoa vain?". Kysymys on pieni ja harmittoman oloinen, mutta ratkaiseva ymmärryksen heräämisen tiellä. Valheellinen elämä on saanut ylitsensä-käyvän vastustajan – totuuden - ja ensimmäinen särö sen kuoreen on syntynyt". 

"Ratsastusretki jatkuu, väärällä tiellä edelleen, mutta ei entisenlaisen harmittoman tyhjän-hilpeyden vallitessa. Hengellisen näkökyvyn tyystin kadottanut tylsämielinen ihminen ei saata aavistaa mitä kaikkea hengen äly hänen varalleen on suunnitellut rakentelevansa. Ihmiselämä jatkuu pinnalta tarkasteltuna tavanomaisesti. Mutta jotakin tapahtuu: elämisen ohut autuus, tyydyttävä tyytyväisyyden tunne on haalistunut, ja samalla perusteet joilla surutonta valhe-elämää on tähän saakka ylläpidetty ovat käyneet entistä enemmän vähiin; elämän tie on kaventunut. Ihminen ei tietenkään pane tätä merkille, mutta elämäntien kapeneminen tarkoittaa samalla enkelin ja totuuden miekan kohtaamisen todennäköisyyden kasvamista, ja samalla erityisesti sitä, että kohtaamisen tapahtuessa pakomahdollisuudet ovat entisestä vähissä".

  
Mooses jatkoi: "Uskokaa ihmiset, kun sanon teille: valheen tie on alati kapeneva tie, huomaako ihminen sitä tahi ei. Bileamin, itsekästä lihan elämää elävän ihmisen, tie kapenee entisestään ja siinähän se sitten taas seisoo, mahtava enkeli totuuden miekka kädessänsä. Tylsämielinen ihminen ei sitä näe vaan aasipa näkee, häikäistyy ja kauhuissaan painautuu kiviaitaa vastaan, kun ei muuannekaan pääse. Ihminen ei tässä kohdin ymmärrä muuta kuin oman pelonsekaisen hämmästyksensä ja kivun jonka jalan puristuminen aasin kyljen ja kiviaidan väliin tuottaa. Jotenka: ihmisen ei auta kuin suuttua ja lyödä jälleen rakasta aasiaan tukalasta tilasta päästäkseen. Tuska kirveltää sielua - aasia - ja sen on taas palattava tielle, josta enkeli onkin jo kadonnut".

 
"Taas matka jatkuu hiljaksiin - mutta ei niin ettei mitään olisi tapahtunut; ihminen on nyt tosissaan peloissansa, tuskan viilto kirpaisee sydäntään ja hän ponnistaa ollakseen miettimättä sitä pahaa mitä taas tuli äkkipikaisuuksissaan rakastamalleen sielulle tehtyä. Mutta ei auta, omatunto kaikuu sisuksissa. Alkuaan huviratsastus jatkuu nyt kärsimystienä, mutta kuitenkin jatkuu - sen täytyy jatkua -, vaikka aasia uuvuttaa kovin. Bileam - lihan ylpeä ja pelokas mieli - ei anna periksi, sillä se taitaa aavistaa, että jos nyt luovuttaa kaikki on lopussa. -- Matka jatkuu. Tie kapenee. Aasintammaa rasittaa jatkuva valheen ja turhuuden ja pahuuden kantaminen. Ihminen ei uskalla enää katsettaankaan maasta nostaa, siksi epämiellyttävien tuntemusten vallassa hän kokonansa on. Bileam ei jaksa enää, laahustaa vain ilotonna elämänsä tietä - väärää tietä - epätietoisuuden ja sekavien aatosten mielessään sokeina eestaas säntäillessä". 

Mooses vetää hetken henkeä, suoristaa itsensä ja huoaten jatkaa: "Ennen isännällä kaikki oli hyvin. Elonsa tie näyttäytyi suorana ja turvallisena... mutta sitten, sitten tämä aasintamma, rakas aasintamma sekoitti kaiken. Ihmis-mielessä kaikki on jo menetetty ja onnen elämä jäänyt taakse. Polku vaan kapenee, liikkumatila elämäntiellä loppuu kokonaan, on pimeää ja hiljaista. Ja sitten, vielä kerran: enkeli näyttäytyy, voimallisena, uljaana, tietäväisenä, kirkkaana ja kauniina, totuuden säkenöivä miekka kädessään. Aasi lyö itsensä maihin ja Bileam, kuin kone, nostaa kätensä jossa pitelee keppiä ja lyö kaikin voimin sieluaan ainoana ajatuksenaan enää hiljentää tuo ääni joka tuhosi hänen elämänsä ainiaaksi. Sielu valittaa tuskissaan, sydäntä viiltää, keppikäsi kohoaa toistamiseen, pysähtyy, ja silloin sydän särkyy. Tuskan ähkäisy kirpoaa huuliltaan ja ihminen nostaa katseensa, ja nyt hän näkee. Ihminen näkee vihdoin valon, totuuden. Isännän silmät aukenevat ja valkea sielussa syttyy valaisemaan pimeän sydämen. Itsekäs lihan ihminen kaatuu hengettömänä maahan; siltä ovat olemassa-olemisensa syyt loppuneet, maallisen huoneensa pystyssä-pysyttämisen perusteet murentuneet. Ei ole enää pakotietä, ja ihmisen sydän, pimeä sydän, on murtunut kappaleiksi".

Mooses tarkkaa kuuntelijoita ja terävöiden katseensa sanoo: "Ihminen on näin kulkenut kapenevan tien, pahuuden ja ymmärtämättömyyden tien, loppuun. Ihminen on kuollut valheelle, itsekkäälle ruumiin elämän vaatimusten täyttämiselle. Lopun te jo tiedättekin: Bileam havahtuu eloon, herää todellisuuteen. Ihminen yhtyy itseensä rakkaudessa, myötätuntoisuudessa ja ilossa, yhtyy kultaiseen taivaalliseen enkeliinsä ymmärtämyksen kirkkaudessa, totuuden tiedon tuntemuksessa. Bileam taluttaa aasinsa kotipilttuuseen. Ihminen on näin herännyt kuulemaan totuuden äänen, vihdoin heittänyt epäjumalan - ruumiin tarpeiden eteen vaan elämisen - pois sydämestään ja ajatuksistaan ja asettanut sielun, elämän lapsen, maallisen elämänsä johtoon. Hyvät Egyptin kansalaiset, rakkaat ihmiset kaikkina aikoina, kuulkaa; minussa ruumis on elämän-hengen leipä! Teissä, vielä maallisissa, lihan mielen mukaisen elämän loppu on totisen elämän, hengen ja kirkkaan tietoisuus-elämän alku!". (IV. 22:21-35, 38. 23:8-12, 19-24. Luku 24)

TULENKOHENTAJA - viisi Mooseksen kirjaa uuden ajan ihmiselle 4.4.

                         TULENKOHENTAJA

                 - Viisi Mooseksen kirjaa uuden ajan ihmiselle

4.4. Ilosanoma

Hallinnon pakkovaltaiset näyttävät toimet ympäri Egyptin maan ahdistivat paljon kansaa ja vaikeuttivat tai estivät monia ihmisiä ja perhekuntia elämästä sitä elämää, jota elämän äly on ihmisen tarkoittanut toinen toistaan rakastaen elää; elämää oman sielunsa viisauden opastuksessa ja kaiken luonnollisuuden kanssa tasapainoisessa ja yltäkylläisessä yhteiselossa. Tämän kehityskulun panivat myös raskain sydämin merkille Mooses ja Aaron. Ja samaan aikaan heidän opettamiltaan uskotuilta miehiltä, jotka olivat lähetetyt pitkin Egyptin maan ihmisen vapautuksen sanaa levittämään, ja heidän kohtaloistaan kulkeutui sekä viestejä semmoisia, että ahdistuksessa ja leivän puutteessa eläviä kansalaisia, jotka janosivat totuudellista elämää ja onnea itsellensä ja perheillensä, oli paljon, mutta hallituksen kaikinpuoliset sorto- ja valvontatoimet raskauttivat monien joka-hetkistä eloa siksi, että rauhan sijaan pelon, katkeruuden ja vihan henki sai tarvitsemansa ravinnon kasvaen ja leviten ylt'ympäri maan, sekä semmoisia, että muutamia heistä oltiin suljettu vankeuteen ja jotkut vaan kadonneet, eikä näiden kohtaloista ollut tietoa. Mooses ja Aaron tunsivat vastustajan, valheen hengen, olevan peloissansa ja sitämuodoin raivoissansa ja sen vuoksi pyrkivän tuhoamaan kaiken elon ja tukahuttamaan pienenkin valon tieltään; tai pikemminkin niin, että pimeyden vallat taivaallisen valon loistetta - joka valo luontonsa puolesta paljastaa kaiken valheen ja erehdyksen tyhjäksi - kauhuissaan paetessaan, pimeää pesäkoloa itselleen etsiessään, talloi valtansa alle vietelleidensä ymmärtämättömien ihmis-sielujen kömpelöin jaloin kaikenmuotoisia eteen sattuvia kauniita orastavia elämäntaimia alleen. (IV. 5:1-4)

  
Mooses kiersi Aaronin ja pienen seurueensa kanssa kyliä ja väliin poikkesi muurein suljetuissa kaupungeissakin, vaikka niissä oli kuninkaan sotaväen-osastojen määrä suurempi, ja sen vuoksi tuon tuosta Mooseksen puheet torien ja synagoogien laitamilla keskeytettiin ja kuuntelemaan kerääntynyt väkijoukko hajotettiin. Ahtaiksi olivat ajat totuuden puhujille tulleet Egyptin maassa. Mutta hengen rohkeuden voimaannuttamana ja totuuden tiedosta palavana Mooses ja Aaron kiersivät maata, tapasivat rohkeita ja kauniita ihmisiä ja puhuivat vapautuksen ilosanomaa, vaikka heitä ajettiin pois ja järjestyksenvalvojain taholta uhkailtiin ja oikeauskoiset solvasivat ja koettivat lain kysymyksissä heitä eksyttää.   

Niin siirtyivät he sitten maaseudulle kiertelemään ja saarnasivat totuuden tietoa ja rohkaisua maata viljeleville ja karjaa laiduntaville, sydämensä äänen tunteville ihmisille. Mooses puhui: "Hyvät elämän kirkkauden ihmiset, kauniit ja ylväät sielut, te kaiken elämän antajaa, henkeä, ja maata kunnioittavat puhdassydämiset egyptiläiset, kuulkaa: te olette huomanneet, kuinka työnne sato kannetaan teiltä pois, ja lapsenne ja perheenne saavat siten puutetta kärsiä. Miksi tämä tapahtuu? Pahuuden voimat pitävät neuvoa kaupungeissa, koreissa palatseissansa ja temppeleissänsä, hallitusmiehet ja papit kuninkaan alaisuudessa juonivat oman asemansa vahvistukseksi lakeja, joilla heidän oma aarrekammionsa ja vilja-aittansa täytetään ääriään myöden. Te näette nälkää ja teette kaiken työn, he makoilevat nahkasohvillansa juoden teidän viiniänne ja herkutellen teidän leipomuksillanne. Kuningasta ja hallitustansa ei kiinnosta vähääkään teidän ja teidän lastenne hyvä, vaikka puheissa niin väittävätkin, vaan ainoastaan oma turvattu asemansa - ja vieläpä itse tekemättä sen oman hyvänsä eteen mitään, maata kyntämättä, siementä kylvämättä, viljaa leikkaamatta, satoa poimimatta, karjaa ruokkimatta ja juottamatta ja laiduntamatta. Te teette työn ja kärsitte, he lihovat. Ja tämä kaikki tapahtuu vaan ihmisen ymmärtämättömyyden tähden, sillä ihminen on erkaantunut sydämensä viisaudesta, harhautunut hengen elämän, todellisuuden, tunnosta pahuuden poluille, itsekkäiden liha-halujensa täyttymyksen tavoittelun teille. Mutta me, me emme saata saastua katkeruudella, emme paisuttaa mieliämme ja sydämiämme suunnattoman vihan ja koston ja katkeruuden myrkkyvedellä, vaan se mitä meidän on tehtävä on muistaminen totuus, joka on meissä itsessämme - omassatunnossamme -, elävän sydämemme sopukoissa, ja tämä totuus käskee meitä tutkimiseen, rauhallisuuteen, pitkämielisyyteen, harkintaan. Emme saata vaahtopäänä pärskähtää jokaisen, pienenkin, laineen meihin sattuessa. Tässä olkoon meidän ainoa todellisuutemme! Ja muistakaatte tämä jonka minä olen teille puhunut: viisi sisällisen puhdistautumisen ohjetta. Nämät ohjeet alati mielissämme pitäen, niitä rakastaen ja sydämemme keinussa niitä hellien, väistämme itse tuon suuren eksymyksen, sielullisen piinan, johon meidän sortajamme, valtio hallintoineen ja pappeineen, ovat suistuneet". (IV. 5:1-4, 11-28)